sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kasvokkain-podcast, jakso 2: Puheliaat introvertit ja hankalat hiukset


Tämänkertaisessa podcastissamme keskustelemme introverttiydestä. Ollaan itse asiassa mietitty tätä aihetta podcast-mielessä jo aiemmin, mutta lisäkimmoketta saatiin, kun sattumalta Miss Piggy's Pearl s-blogissa oli tosi hyvä juttu juuri samasta aiheesta. Jännä miten monelle voi tulla yllätyksenä, että ollaankin itse asiassa vähän introvertimpia kuin mitä ollaan kuviteltu.

Juttelemme introverttiydestä aika pitkälti tämän testin pohjalta. Testi on periaatteessa ihan mielenkiintoinen tehdä, mutta muutama kohta siinä on vähän hämmentänyt, mietittiin, että kuinka paljon joissakin jutuissa on kyse introverttiydestä ja ekstroverttiydestä ja kuinka paljon vaikka opituista taidoista.



Jaoimme jälleen podcastin kahteen erilliseen osaan, että kuuntelimista voi halutessaan jaksottaa. Introverttiydestä keskustelun jälkeen siirrymme höpöttämään vähän kevytmielisemmistä aiheista, tällä kertaa aloimme valit jutella hiuksista ja niiden laitosta luonnonkosmetiikan avulla. 

Minulla on ollut aina vähän vaikeuksia saada aikaiseksi kestäviä kampauksia yhtään millään aineella, Mulanilla ongelmana taas on hiusten takkuuntuminen pyörteiden takia. Podcastissa vinkataan myös erittäin hyvästä luonnonkosmetiikan hoitoaineesta - niin hyvästä, että Mulania alkaa epäilyttää, voiko kyse olla sertifioidusta luonnonkosmetiikasta, (tai sen tasoisesta). John Master Organicsin Sitrus&Neroli -hoitoaine menee minun mielestäni jo tehohoidosta, mutta jäimme tosiaan tuijottelemaan inci-listaa ja pohtimaan asiaa. Ajattelin, että asiasta voisi vähän kysäistä joltain JMO:ta myyvältä taholta. 





2 kommenttia:

  1. Mähän olen täys introvertti, mutta kahden kesken jutellessa todella puhelias. Vähänkin isommassa ryhmässä olen takuulla se hiljaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas voin keskutella isommassakin ryhmässä ja erittäin harvoin olen se hiljaisin, Oikeastaan ainostaan silloin, kun oloni on äärimmäisen epämiellyttävä kyseisessä seurassa/ympäristössä. Isossa ryhmässä tosin joutuu ponnistelemaan enemmän, että saa asiansa sanotuksi(eli suunvuoron, jos siellä on minun lisäksi kovia puhujia) ja vaatii siksi enemmän kärsivällisyyttä, mikä taas kuluttaa mun voimavaroja verrattuna kahden keskisiin keskusteluihin.

      Poista