torstai 24. syyskuuta 2015

Luksushetki luonnonkosmetiikan parissa

Sain aivan mielettömän lahjan merkkipäivän kunniaksi. Sellaisen lahjakortin Jolieen, että pystyin tekemään tilauksen, jota en ikimaailmassa tulisi muuten kerralla tehneeksi. (Kiitokset lahjan organisoineelle siskolleni.)

Mietin hetken aikaa, että törsäänkö kaikkea kerralla, vai tilailenko pikkuhiljaa jotain tarpeellista, jos sellainen on mahdollista. En sitten kuitenkaan edes vaivautunut ottamaan selvää siitä, voiko lahjakortin käyttää osissa, koska missä sitten olisi hauskuus. Nyt sain sitä kunnon juhlan tuntua ja vähän ylellisyyttä ja luksusta arkeen. 


Näistä tuotteista kolme on ennestään tuttuja ja jo käytössä olleita, merkeistä vain yksi sellainen, johon ei ole mitään aikaisempaa kosketusta ja paria tuotetta olen kokeillut testereiden muodossa.

Estelle & Thild Sweet Vanilla Blossom vartalonkuorinta valikoitui aika pitkälti Karkkipäivän tuote-esittelyn vuoksi. Tuote kuulosti ylelliseltä hemmottelutuotteelta ja tuoksu kiinnosti. Sanni kuvasi tuoksua karkkimaiseksi, mutta minulla tuli mieleen ennemminkin jokin leivos, en vain saa oikein kiinni mikä. 
Ensikosketus: Käytin kuorintaa eilen illalla suihkussa ja se tosiaan tuntui ihanalta ja hoitavalta. Ihoon jäi poikkeuksellisen pehmeä tunne suihkun jälkeen.

Estelle & Thild Sparkling Citrus Bloom Body Wash -suihkugeeli. Rakastan sitrustuoksuja ja kylppärissä oli suihkugeelin mentävä aukko. Tuoksu tosin oli alkuun vähän pettymys, sillä tuubista nuuhkaistessani se haisi joltain aivan muulta kuin luulin. Onneksi suihkussa levitettynä tuoksun sitruksisuus tulikin esille.

Estelle & Thild BioCalm Anti-redness Rescue Serum. Tästä minulla on ollut aiemmin yksi näyte ja sen perusteella päättelin seerumin olevan juuri sellainen, jota olen etsinyt. Ennen kaikkea kosteuttava. Ja siltähän tuo vaikutti eilenkin kun suihkun jälkeen levitin sitä kasvoilleni ennen öljyä ja voidetta. Seerumi on tuoksuton, mikä aluksi tuntui vähän tylsältä, mutta on ehkä hyvä asia, koska niitä tuoksuvia tuotteita tulee lätkittyä naamaan muutenkin. Ehkä ihan kaiken ei tarvitse haista.

Kjaer Weis Like Porcelain -meikkipohjan täyttöpakkaus. Tätähän minulta löytyy jo ennestään, ihan siinä varsinaisessa rasiassa. Se varmaan kertoo jo kaiken, että tilasin kallista meikkivoidetta odottamaan, että edellinen erä loppuu. Kyllä, tämä on paras löytämäni luonnonkosmetiikan meikkivoide, peittävä mutta todella luonnollinen, joka pysyy hyvän näköisenä iltaan asti. Sävykin satuu olemaan kuin minulle tehty. Välilä parhaan meikkivoiteen paikasta taistelevat muutkin merkit, mutta kyllä tämä vain on minusta silti se ihanin juuri nyt. <3

Kjaer Weis Lip Tint Rapture -huulisävyte. Tästä minulla ei ole mitään kokemusta aiemmin ja ilman lahjakorttia en varmaan olisi ollut ihan heti hankkimassa, vaikka olen kiinnostuneena selaillutkin juttuja tästä. Kokeilin illalla tätä pikaisesti huulille ennen kuin aloin syömään. Sävy oli kyllä kaunis ja tunuma oli hyvä, mutta enemmän voin analysoida vasta käytettyäni tätä vähän pidempään. Sen voin tosin sanoa, että levittyihän tämä hyvin kauniisti, vaikka vain äkkiä sormella levitin.

Kjaer Weis luomivärit Cloud Nine ja Charmed. Näitä en vielä ehtinyt kokeilla eivätkä KW:n luomivärit ole minulle ennestään tuttuja. Muuta en voi sanoa kuin että, edelleen, nämä Kjaer Weisin rasiat vain ovat jotain täydellistä luksusta. Todella ylellisiä. 

Supermood Youth Glo Luxury Peel -hedelmähappokuorinta. Supermoodin tuotteista minulla ei ole ennestään minkäänlaista kokemusta. Olen ollut varovaisen kiinnostunut näistä tuotteista kotimaisuuden vuoksi, mutta kyllähän näissäkin on hinta vähän hidastanut. Mitä tulee hedelmähappokuorintoihin, olen kyllä kokeillut paria muiden merkkien kuorintaa, joissa on ollut myös hedelmähappoja niiden perinteisten rakeiden lisäksi, (Absolutionin La Crème Commante -kuorintaa ja L'atélier des Délicesin Sensi -kuorintaa), mutta en koskaan ihan puhdasta hedelmähappokuorintaa. Nyt suoraan sanottuna vähän jännittää, sillä ihoni on herkkä ja sillä on mystisiä reaktioita aineista, joita en varmaan ole onnistunut vielä kaikkia kartoittamaan, ja kuvauksen perusteella tämä kuulostaa jopa aika tujulta. Ilmeisesti ei yli yhtä kertaa viikossa pitäisi edes käyttää, eli ei taida ihan hullun hellävarainen tuote olla. Lisäksi herkälle iholle tätä suositellaan laitettavaksi vain minuutiksi ensimmäisellä kerralla. Saapa nähdä miten iho reagoi ja jääkö tämä käyttöön vai lähteekö eteenpäin...

L'atélier des Délices Youth Day Cream -uudistava päivävoide. Tässähän on kyllä "ikäraja" 35 vuotta, mutta luonnonkosmetiikan puolella ne eivät oikeasti ole mitään rajoja. Minulla on ollut tästä näytteitä aiemmin, (tai ainakin luulen että ne ovat olleet tästä eivätkä siitä toisesta L'atélierin vanhusten sarjasta), ja silloin voide tuntui harvinaisen ravitsevalta. No niin kyllä nytkin. Laitoin yöksi tätä Estelle & Thildin seerumin ja EkoPharma Professionalin mustaherukkaöljyn päälle ja posket ovat nyt kuin vauvan pylly. Ehkä tämä näin talvea vasten on minulle parempi kuin L'atelierilta aiemmin kaksi tuubia kuluttamani Hydra -linjan voide. Hydrastakin kasvot jäävät ihanan siloiseksi, mutta tämä tuntuu pehmentävän ihoa jopa vielä enemmän.

John Masters Organics Zinc & Sage -tasapainottava shampoo on tuttu ennestään ja edellisen pullon korkatessani rakastuin tuoksuun välittömästi. Olen pitkään käyttänyt lähinnä aika halpoja shampoita, pitkälti Urtekramia ja sitä ennen esimerkiksi Elokuuta, ja tällaiset kampaamotasoiset (ja -hintaiset) sarjat ovat kylppärissäni harvinaisuuksia. Mutta onhan tämä vaan niin hyvä... Minulla on melko paksu tukka ja joudun joka tapauksessa tekemään useamman vaahdotuksen joka pesukerta, mutta Urtekramin kanssa alkoi olla jo vähän ongelma saada koko kuontaloa kunnolla puhtaaksi. Aina tuntui jäävän jotain lähmäisiä suortuvia korvan ylle. JMO:n kanssa ei ole sitä ongelma. Ja tosiaan, tätä tuoksuasiaa ei voi liikaa korostaa. Ihana!

John Masters Organics Citrus & Neroli Detangler -hoitoaine on myös periaatteessa tuttu, tavallaan. Minulla on tätä matkakokoinen purkki, josta olen käyttänyt tätä reissun päällä kerran. Siihen se sitten jäikin, mutta ei itse tuotteen vaan sen hemmetin purkin takia. Siitä on todella vaikea saada tuotetta puristettua. Tai en tiedä onko vika minussa ja säälittävässä puristusvoimassani, mutta en tajua, miten niin kovasta purkista saa muka tursotettua ainetta käteen. En vain osaa. Mutta siis itse tuote antoi kyllä hyvän vaikutelman ja koska entinen hoitoaineeni alkaa uhkaavasti pilaantua, (joo, se on ollut minulla käytössä jo kauan), päätin nyt hankkia tätäkin. Ja kaipa minä sen matkakoonkin jollain ilveellä vielä käytän.

John Masters Organics Orange & Vanilla Body Milk. Ihan vain mielenkiinnosta hankittu ilman sen suurempia odotuksia. Minulla on aika kuiva vartalon iho, mutta vaikeuksia saada itseäni rasvaamaan sitä, ja yritän nyt sitten taas jotenkin saada itseni ruotuun, syksy kun ei yleensä auta tässä tilanteessa. On inhottava tunne kutista jaloista nukkumaan mennessä. Eikä tee niin hyvää rapsuttaa puolta ihokerroksesta lakanoille. Niin että jos sitä nyt kuitenkin taas yrittäisi rasvailua. Valitettavasti en osaa oikein vielä sanoa, mitä mieltä olen tästä tuoksusta. Se ei ole paha, mutta en tiedä onko se hyväkään. Se assosioituu johonkin lapsuuteni tuoksuun, mutta tästäkään en saa oikein kiinni sen tarkemmin. Pitää nyt ainakin vähän aikaa kokeilla, miten sen kanssa pärjää. Tuntuma ihollahan on kyllä mitä parhain. Yksi ongelma rasvailujen kanssa on se, että en jaksa odottaa kylmissäni, että rasva imeytyy ja saan pukea, mutta JMO:n body milk imeytyy nopeasti ja antaa iholle melko silkkisen tunteen. Luulen, että sen puolesta tämän kanssa voisi olla jotain toivoa. Yritetään nyt ainakin. 


Itse asiassa merkkipäivän kunniaksi hankkimani tuotteet eivät jääneet tähän Jolie-pakettiin, mutta muista lisää sitten myöhemmin. Ainakin ehkä. En yleensä tuhlaile ihan näin vapaalla kädellä, tai itse asiassa en ole tainnut ikinä ennen hankkia näin paljon kerralla, enkä suoranaisesti ihaile täysin hallitsematonta shoppailua, mutta onneksi tämä ei ole tapa. Ja toisaalta kun katso tätäkin listaa, ei tässä määrällisesti ole ihan järjettömästi. Siksi on hyvä ostaa kallista, pysyy ekologinen jalanjälki edes jossain rajoissa. ;) 

11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On kyllä! Juuri nyt erityislemppareina on Estelle & Thildin ihanasti kosteuttava seerumi ja L'atelierin kasvovoide. Ei saa syksy nujerrettua minun kasvoja. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikös vain. Ja kun kauneudesta puhutaan, niin ei taida olla Kjaer Weisin voittanutta. On nuo rasiat vaan jotain niin... <3

      Poista
  3. Voi mitä ihanuuksia! Mun on pitänyt jo pitkään tutustua Estelle & Thildin tuotteisiin paremmin. John Mastersin valikoima täytyy myös katsastaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mia, mullakin on sama missio. :) Molemmilta merkeiltä löytyy yhdet tuotteet, pitäisi vaan saada ne käyttöön jossakin välissä (ja saada lisää tuotteita, esimerkiksi E & T:n sitrusvartalokuorinta :P).

      Poista
    2. Estelle & Thildit on kyllä olleet minusta tähän mennessä erittäin hyvä kokemus. Kaikki kokeilemani tuotteet ovat tuntuneet laadukkailta. Ja John Masters Organicsin tuotteita koskee kyllä sama. Mullahan on nuiden postauksessa mainittujen lisäksi JMO:n suolasuihke (tykkään) ja hiusvaha, joka on kans ihan hyvä apuväline hiusten kesyttämiseen.

      Poista
  4. Toivon usein lahjakortteja lahjaksi, mutta en oikeastaan juurikaan saa niitä - kiteytit juuri niiden hauskuuden! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mullekin useamminkin kelpaisi. ;) Mutta toisaalta musta on kyllä vähän tyslää, jos joskus kaikki lahjat on lahjakortteja. Ei voi heti lahjan avattuaan rynnätä leikkimään uusilla leluilla. ;P Kyllä semmoista lapsuuden lahjafiilistä pitää välillä saada.

      Poista
  5. John Masters Organics Zinc & Sage -shampoon ostin ihan vaan mainostetun toffeetuoksun vuoksi- enkä joutunu pettymään ^^
    Jytymmistä shampoista eroon pyrkiville (luonnonkosmetiikkaan siirtyville) tai paksujen hiusten kanssa kamppaileville (useita vaahdotuskertoja inhoaville) on muuten Flow-kosmetiikalla mainio kataja-hiushuuhde, joka tasapainottaa päänahan talineritystä ja (ylikierroksella käyvää) -toimintaa. Pistin itse helpotukseksi suihkepulloon ja laimensin ruusuvedellä (en siis käytä palasaippuoita, ne on musta hankalia).

    VastaaPoista
  6. http://www.flowkosmetiikka.fi/Hiushuuhtelu-Kataja

    VastaaPoista